Kirjoittajan arkistot: Mikko Kokkonen

Elämää suurempia asioita

 

Joskus sitä pysähtyy miettimään asioita useammalta kantilta. Sen perinteisen yksisilmäisen sokeuden sijaan.

Joskus kun oikein innostuu, voi arvioida ja arvostella jopa omaa toimintaansa. Niin kuin esimerkiksi omaa suhtautumista eri asioihin.  Epiktetos on sanonut viisaasti : ” Ihmistä eivät nujerra tapahtumat ja asiat, vaan hänen suhtautumisensa niihin.” Viisaasti sanottu ja olenkin usein puhunut oppimismahdollisuuteen tähän ajatukseen liittyen. Elämä on mielestäni oppimista ja vaikeistakin tilanteista meillä on mahdollisuus oppia.

Joskus sitä vain joutuu oman keskenkasvuisuutensa kanssa vastakkain,  ikään kuin herää omaan tyhmyyteensä.Kun ajattelee asioista vaikeasti ja sitä kautta tekee elämänsä vaikeaksi . Ja samalla tulee sysänneeksi oman tunne-elämänsä vuoristoradalle.

Kerronpa kokemuksen omasta elämästä. Heräämisen. Havahtumisen. Jälleen kerran.

Olimme käymässä vaimoni äidin luona Venäjällä, Vienan Karjalassa. Eli anopin. Sanomme häntä mamaksi.  Mama oli lämmittänyt meille savusaunan ja vaimoni kertoi, että saunavastakin on taitettu. Ilahduin, tietenkin. Mennessämme saunaan löysin vastan lämmitetyn saunan ylälauteelta, kuivana käppyränä. Kysyin vaimoltani, että eikö ollut tuoretta vastaa? Hän vastasi minulle vastan olevan tuore ja maman ajaneen kilometrikaupalla taittaakseen vastan puhtaasta paikasta.

En silti ymmärtänyt, miksi tuore vasta oli tapettu kuumuudella ja sitten sitä yritettiin elvyttää tulikuumalla vedellä kylpykuntoon. Minua meinasi kansanomaisesti sanottuna ottaa pattiin. Tässä on täytynyt tulla jossain sukupolvessa väärinkäsitys,  jos tuoretta vastaa käsitellään kuin kuivattua. Tai eihän se tuore ole, koska se on saunassa kuivattu.  Tapettu. Ja tuo virheellinen käsittelytapa on sitten siirtynyt sukupolvelta toiselle. Tai sitten kyse on jostain syvemmästä saunomiskulttuurillisesta erosta.

Kerroin vaimolleni, että meillä Suomessa ( joka on sentään saunakulttuuristaan tunnettu ympäri maailman)tuore vasta säilytetään saunan ulkopuolella. Ja usein vielä vesisaavissa, tuoreuden takaamiseksi mahdollisimman pitkään.  Tapetulla vastalla kylpeminen kesällä otti ihmistä (minua) pattiin. Ihan lähellä oli, että aloin kiukutella.  Sain kuitenkin hillittyä itseni.

Kehotan usein ihmisiä ottamaan etäisyyttä ongelmiinsa. Jos oma ongelma näyttää suuren suurelta, voi ajatuksissaan siirtyä ilmakehän yläosaan ja yrittää katsoa ongelmaansa sieltä. Jos se ei auta , voi heilauttaa itsensä kuun kamaralle. Sieltä voi yrittää tiirailla, miten isosta ongelmasta tässä nyt onkaan kysymys. Tai jos sekään ei riitä, voi mennä johonkin toiseen galaksiin. johonkin tosi kaukaiseen. Vaikka miljardin valovuoden päähän.

Vieläkö näyttää ongelma isolta? Tämä tekniikkahan on hyvä ja usein myös toimiva.  Jos sitä muistaa käyttää. Mutta jos ei, löytää itsensä kiukuttelemasta saunavastasta. Sellainen se on ihmisen mieli. Pienistä asioista kiukuttelemalla haluaa pilata hyvän saunareissun.

Minähän yritin viisastua tästä kokemuksesta.  Ratkaisukeskeinen ajattelumalli. Seuraavana päivänä kun olimme vaimon kanssa kalastamassa läheisellä joella ja oli poislähdön aika, minä aloin taittaa vastaa. Vaimoni kysyi, mitä aion ja kerroin taittavani tuoreen vastan. Silloin hän kertoi, että ei tänään ole sauna lämmin. Niinpä tietysti.

Ja taas kuun kamaralle mars.  Lohdullistahan tässä on se, että kun tarpeeksi monta kertaa muuttaa ajatuksen ja sitä kautta tunteen, tilanteet helpottuvat. Siksi jokainen tilanne, jossa meillä meinaa keittää, on uusi paikka harjoitella, opetella, oppia. Omasta itsestään ja tunteistaan.  Ja ottaa vastuun. Kerta toisensa jälkeen.

Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin. Sitä minä en todellakaan vielä ole. Monta saunareissua vielä tarvitaan.